30 maaliskuuta, 2008

Sunnuntai meni ommellessa...

No tein mä oikeesti paljon muutakin, mutta jonkin aikaa vierähti ompelukoneen ääressä. En ole mikään maailman paras ompelija (päinvastoin), joten pariin kertaan meinasi mennä sormi suuhun näinkin helpon tekeleen kanssa. Mutta mä selvisin siitä ja olen jopa tyytyväinen tulokseen! :)
Ensimmäinen kuva on kaamea, jo väreiltäänkin... mutta siitä nyt näkee millainen vaatekappale on kyseessä.



Ja tästä toisesta näkee kankaan kuvioinnin ja värin huomattavasti paremmin. Pieniä luonnon vaaleita kukkia siis tumman suklaan ruskealla pohjalla.



Kaavat tähän löytyivät vanhasta SK:sta, toisin sanoen numerosta 5/2003. Tein vain semmoisen pienen muutoksen, etten tehnyt pääntielle eteen halkiota ja pujottanut pääntielle samasta kankaasta tehtyä nauhaa (jonka olisi sitten voinut solmia rusettiin tuohon eteen), vaan jätin koko halkion pois ja pujotin pääntielle ohutta kuminauhaa. Hyvin toimii näinkin. Ja pääsin paljon helpommalla! :)

Pientä neulottuakin on valmistunut, toisin sanoen Calorimetryt tytölle ja hänen nukelleen, mutta niistä kuvia sitten kun on tyttö ja nukke kotiutuneet. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti