30 maaliskuuta, 2015

Iloinen ylläri

Tänään oli postilaatikkoon tupsahtanut ihan jotain tosi yllättävää!


Sisältä löytyi äkkiä selattua monta mielenkiintoista juttua ja slmään pisti  mm. tämä ihana kirjahylly!


Itsekin jopa yhden Pomona purkin omistan, joten tämäkin kiinnostaa. Ostaisin lisääkin näitä, mutta ovat kukkarolleni vähän liian tyyriitä. :/


Ja ihania kangas kuoseja!


Ja löytyipä lopusta vielä vinkkejä ostoksille! Siellä pilkistää keskellä kuvaa myös oma henk. koht. suosikkini Tampereelta, eli ForgetMeNot. :)


Auringon keltaiset haaremihousut

Kaveri meni tekaisemaan muutamat haaremihousut ja ihastuin oitis. Ei jotenkaan ollut käynyt mielessä, että sellaiset voisi tehdä ihan puuvillastakin. Kunhan se on tarpeeksi ohutta ja laskeutuvaa. Hetken pengottuani sekä kangas-, että kaavavarastoja, päädyin tekemään kokeilun Joka tyypin kaavakirja 2:n ohjeiden mukaan. Pientä viilaamista pöksyt vielä vaatii, mutta tosiaan oli kokeilu kyseessä niin toisista tuleekin sitten jo sadasti paremmat! :)






Kangas on tosiaan siis vanhasta pussilakanasta ja vyötärön "resori" on vanhasta topista. Koska topista ei riittänyt kangasta lahkeensuihin, käänsin vaan reunan ja ompelin kiinni niin, että sisään jäi kuminauha. Näin lahkeet voi vetää vähän ylemmäs tai pitää suorana, jolloin ovat nilkkapituiset.
Tosi kivan malliset tuli ja tykkään ihan täysillä. Paitsi väri on täys huti, mitä tulee mun vaatevarastoon sointumiseen! :D
Ovat siis myynnissä, mikäli jotakuta kiinnostaa. Ovat m-kokoa (mittoja saa pyytämällä) ja lähtevät halvalla uuteen kotiin! :)

09 maaliskuuta, 2015

Farkuista hame

Tytön farkut olivat jo jokin aika sitten jääneet liian lyhyiksi ja muutenkin alkoivat olemaan aika hiutuneet. Vyötäröltä olivat kuitenkin ihan sopivat, joten jotta saatiin edes vähän vielä elinaikaa farkuille, tehtiin niistä hame!

Edestä

Takaa
Tähän tyyliin tulossa hameita (ainakin) aikuisten koossa myös JemmaDesignin valikoimaan. Pysy siis kuulolla. :)

Kassi joogamatolle

Olen kauan jo kuskaillut joogamattoani milloin missäkin kassissa. Yleensä niin, että noin puolet koko matosta töröttää kassin ulkopuolella hankaloittaen kulkemista/olemista milloin mitenkin.
Tällä viikolla olisi pitkästä aikaa joogamatolle tarvetta kodin ulkopuolella, joten tekaisin itselleni joogamattokassin.




Ja mistäs muustakaan kuin kierrätysmatskuista! Kirkkaan sininen vanhaa housun punttia, hihna sekä kassin ylä ja ala osat vanhoista farkuista. Keskellä hihnan puolella kulkee vetoketju ylhäältä alas saakka.
Pikkusen tuli nafti, mutta toisaalta kangas on joustavaa joten antaa hyvin periksi.

05 maaliskuuta, 2015

Tummasta valaisimesta romanttinen höttö

No sitäpä hyvinkin! :) Vielä muutama vuosi sitten olisin innolla laittanut kattooni mustan valaisimen. En enää. Ehkä asiaan vaikuttaa se tosiasia, että asumme nykyään sellaisessa asunnossa jossa päivälläkin joutuu pitämään valoja päällä. Olohuoneessamme on siis pimeää. Paitsi jos aurinko paistaa.

Facebookissa kierrän ahkeraan läpi kaiken sortin kierrätys-, vaihto- ja osto/myyntipalstoja. Kaikkea on sitä kautta tullutkin haalittua. Onneksi on myös saanut tavaraa omistakin nurkista välillä pois! Muutama päivä sitten tulikin vastaan varsin mieluisan mallinen valaisin. Ja vieläpä todella halvalla. Ja melkein (siis todellakin melkein... kröhöm) miehen työmatkan varrella! Mieheni kun sattuu olemaan ihanaa sorttia, hän valaisimen minulle haki. :)

Eilen sitten aloin tuumasta toimeen, kun olin ensin jahkaillut mitä aion tehdä.


Lähtökohtana oli siis tämä musta vekkivalaisin. Vaikka varjostin oli muuten paperinen, takaa se oli muovitettu. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä se oli kiinni vain yläreunastaan.


Ei kun siis sakset käteen ja joka ikisen vekin kohdalle lovi.


Hetken päästä olikin lamppu muutamassa osassa. Seurasi hetki mittailua sekä valaisimen, että kankaiden suhteen. Pikainen leikkaus ja surruuttelua ompelukoneella. Tein siis vain pitkän suorakaitaleen mallisen kaistaleen, jonka päät ompelin yhteen ja huolittelin toisen reunan. Toinen reuna oli valmiiksi huoliteltu, sillä kangas oli vanhasta verhosta.


Pientä sovittelua kankaan kanssa, neula ja lanka käteen, loppu pelkkää harsimista ja kasaan kursimista.


Ihan reilusti ompelulangalla menin reunat harsien läpi. Kiristin ja solmin. Tämän olisi voinut toteuttaa myös pujottamalla ohut kuminauha ala- ja yläreunoihin, jolloin varjostimen olisi voinut pukea valaisimen päälle vasta tämän jälkeen (ja todella helposti kyllästyttyään myös pois!). Mutta koska kankaani oli enemmän reikää kuin varsinaista kangasta, päädyin tähän ratkaisuun.


Ei näyttänyt kovin kummoiselta valmiina...


... Mutta voi kuinka se on kaunis katossa! Pitsikuvio piirtyy kauniisti seinille ja valoa todellakin riittää jopa meidän pimeään olohuoneeseen.

Mieleen jäi kummittelemaan varjostin, jonka olisi tehnyt huomattavasti pidemmästä kappaleesta jolloin kangas olisi jäänyt ryppyyn. Tähän soveltuvaa kankaan/pitsin palasta ei kuitenkaan äkkiseltään löynyt, joten tämä on nyt tässä. Ehkä joskus myöhemmin teen sen toisen. Äkkiähän tuon sitten vaihtaa! :)