30 huhtikuuta, 2008

Hauskaa vappua kaikille!

Juu, on jäänyt viime aikoina vähän käsityöt vähemmälle. Olen tehnyt kortteja, kortteja ja vielä lisää kortteja. Eikä tuossa edes ollut kaikki vielä! :) Eli korttien parissa on mennyt paljon aikaa.

Nyt kuitenkin tuli uusi inspiraatio taas neulontaan ja alulle lähti kaksikin uutta ja melko isoa (toppi on mulle iso työ...) työtä. Toinen näistä minulle itselle ja toinen tytölle.



Vappu menee siis paljolti neuloessa tällä kertaa. :) Ompeluksiakin on vielä suunnitteilla, joten ehkä niitäkin vielä tässä blogissa näkyy lähiaikoina.

Ja kiitos hame kommenteista. Joku kyseli tuosta kuviosta... se on kankaassa valmiina jo. En ihan niin viitseliäs ole, että jaksaisin moisia väkertää. :)

18 huhtikuuta, 2008

Uusi, ihana hame

Tänään aloitin ompelemaan jo pari päivää leikattua hametta itselleni. Jostain syystä en oikein uskaltanut alkaa tätä ompelemaan, sillä halusin siitä just semmosen ihanan, jota voisi ihan oikeasti pitääkkin. Ja paljon. En ole hame ihmisiä, mutta haluaisin olla... se vaatii hametta, joka on juuri mun mieleeni.

No, paljon se vaatikin tappelua... ompelu siis! Monta tuntia meni ompeluun, vaikka hame on sinänsä aika simppeli. Koitin hametta tekemisen lomassa aina välillä ja se tuntui ihan hyvältä. Kuitenkin, kun olin saanut vyötärön viimeisiä tikkauksia myöten valmiiksi ja koitin hametta laittaakseni helman kuntoon, se olikin liian iso! No, ei siinä sitten auttanut muuta kuin ratkoa saumoja auki ja ottaa jopa sivussa oleva vetoketju pois, että sain siististi kummastakin sivusta yhtä paljon pienennettyä.

Kaiken sen tuskahien jälkeen, niska jumissa ja päänsärkyisenä sain sen kuitenkin valmiiksi ja se on ihana. :) Tätä tulee takuulla pidettyä useamminkin kuin kuvaa otettaessa, vaikkei se vetoketju olekkaan kovin kauniisti ommeltu, eikä vyötärön puolelta muutenkaan ole ihan kaikkein siisteintä jne. Nuo virheet ei näy, kun tulee aina paita tms siihen päälle. :)



Ja tietysti kuvissa tuo kuvio puolen reuna törröttää hassusti... mun tuuria! Ja väri ei muuten ole sitten laisinkaan sitä mitä se on oikeasti. Uskomatonta, kuinka kauniissa auringonpaisteessa väri muuttui suklaanruskeasta lähemmäksi luumunpunaista/violettia! :O Sisätiloissa siis kangas on suklaanruskea, vaan ihan nätti se on kuvissakin, että en pistä pahakseni jos se ihan oikeasti näyttää auringossa tuolta. Sopii vielä paremmin mun takkiin, joka kuvassakin näkyy. :)

Kesäisiä kenkiä ei kuvaan äkkiseltään löytynyt, vaan kyllä mä vielä näillä lämpötiloilla (+5 astetta) käytänkin vielä ihania alennuksesta löytyneitä saappaitani. :)

Niin ja meinasi vielä unohtua kertoa, että kangas löytyi Eurokankaasta ja hameen kaava Burda Style sivuilta, malli Michelle (kyllä, tulostin 20 paperiarkkia ja kokosin niistä kaava-arkin, josta piirsin kaavapaperille kaavan!). Ja jos joku mallia kurkkaa, niin minähän tein tavallaan pelkistetyn version tästä, sillä tämä kangas ei mielestäni tarvinnut niitä yksityiskohtia. Aion kyllä tehdä tällä kaavalla vielä ainakin toisenkin hameen (ehkä jopa niillä yksityiskohdilla!), kunhan löytyy kiva kangas, sen verran paljon tykkään! :)

13 huhtikuuta, 2008

Valmistuneita ompeluksia

No niin, nyt on saatu soviteltua tytön kanssa uusia vaatteita ja hyvältähän ne näyttivät. Katsokaapa vaikka.

Tässä ensimmäisenä mekko ja housut. Ajattelin näitä käytettäväksi erikseen, mutta kun soviteltiin kaikkia tuossa yhtä aikaa, niin totesin niiden näyttävän hyvältä yhdessäkin. Housut yltävät puoleen sääreen.



Tässä sitten oman kesäpaitani loppu palasta tehty toppi. Käytetty edellisessä kuvassa näkyvän mekon kaavaa ja tehty niin pitkä kun mitä kangasta riitti. Tuli just passelin pituinen. Ja tämä laskeutuu muuten aivan eri tavalla, kun on ihan ohkainen kangas.



Sitten tytölle neulomani Calorimetry. Joka ei siis ole yhtä leveä kuin ohjeessa kerrottu. Tämä ihan vain langan määrän takia, kun meinasi väkisin loppua kesken. Mutta tytölle tämä on kivan kokoinen.



Ja tässä vielä tytön nuken oma poseeraus. Nukellakin siis Calorimetry päässä ja minun ompelema paita (housut on vanhat ja muualta saatu). Muuten kiva, mutta paita ei meinannut mennä päälle (tein liian pienen pääaukon, kun menin kaavaa soveltamaan...)... mutta kaunis se on. Ehkä se joskus saadaan nukelta poiskin! :) Pääntiessä siis takana aukko ja solmiamisnauhat jäävät niskaan.



Ja kuten ehkä huomata saattaa, niin käänsin sekä tytön mekossa ja housuissa, että nuken paidassa kaikki helmat/lahkeet ja pääntiet vinonauhalla. Myös mekon kiristysnauha (joka siis menee sekä etu- että takakappaleen yläreunan käänteiden sisällä, tehden samalla olkaimet) on tehty vinonauhasta. Näin sain vähän erilaisemman näköiset kaikista vaatteista. Ja tykkään itse kovasti. Aion tehdä muitakin näin.

Tulossa on siis ainakin vielä tytölle paita ja nukelle muutakin vaatetta. Löysin myös itselleni tunika kangasta kangaskaupasta ja tuolla odottelee myös hame kangas. Että olisi tässä tekemistä. Kun nyt vaan ehtisi! :) Viikolla ehkä sitten taas.

Ja kas kummaa, kaikki neulomukset ovat just nyt aika vähälle jääneet. :) Niitähän ehtii sitten taas, kun ompelu innostus laantuu.

12 huhtikuuta, 2008

Blogging with a purpose

Minä sain tämmöisen huomionosoituksen Anskulta ja kiitän oikein kovasti!

En tähän viitsi edes niitä sääntöjä laittaa asian tiimoilta, sillä en aio tätä eteenpäin laittaa. Ihan vain sen takia, että tämän ansaitsisivat kaikki, jotka näkyvät blogilistalla suosikeissani (ja monet muutkin!). Ja niitä on paljon! :) Olisi liian vaikeaa miettiä, kenelle viidelle heistä tämän antaisin.


10 huhtikuuta, 2008

Kun ompelu innostus iskee...

Niin sitten on vaan pakko ommella! :) Ei sitä kuitenkaan kovin montaa viikkoa kestä...

Keittiön pöydän ääreen on tällä hetkellä hieman vaikeaa päästä syömään. Vai mitä luulette? :) Pienellä siistimisellä asia kuitenkin hoituu. Onneksi! Tympeää kuitenkin, kun joutuu aina ompelun päätteeksi siivoamaan kaiken pois konetta myöten. Ompelupöydästä haaveillen siis jatketaan...



Tuossa on työn alla (siis tuo mytty tuossa koneen vieressä) tytölle kesämekko. Sain yhdet housut ennen mekon aloittamista jo valmiiksi. Niistä pitäisi tulla capri mittaiset, mutta saa nähdä... hankalaa tehdä, kun ei ole tyttöä jolle mitata. Onneksi neiti tulee huomenna kotiin ja saadaan sitten koitettua viikonloppuna uusia vaatteita. :)
Niin ja kankaana muuten käytän tytön vanhaa pussilakanaa. Oikein kaunista ja sopii näihin vaatteisiin oikein kivasti. Vielä kasaamista odottaa yksi paita ja useampi vaatekappale nukelle (joita tulee niistä kaikista hukkapaloista kivasti). Vielä sitä kangasta on tuolla, mukaan lukien tyynynliina, joten saisi siitä tytöllekkin vielä jotain. Pitää katsoa ja miettiä.
Näistä kaikista kuvia sitten, kunhan saan tytön (ja nuken) päällä kuvattua ne.

Olen tällä hetkellä oikein innostunut ompelemisesta ja varsinkin kaiken vanhan uudelleen käyttämisestä. Ja mistä tämä johtuu? No katsokaapa vaikka tämän blogin tuotoksia, ja tämän. Siis niin ihania! Minäkin haluan tehdä lapsille retroilu takit! :) Eikä itselläkään varmaan jäisi käyttämättä, jos vaan löytyisi passeli kangas. Mutta mistä ihmeestä löytyy ihania, vanhoja kankaita? Pitää vissiin tehdä perusteellinen kirppis kierros viikonloppuna, kun on auto käytössä lauantain. Jos mua vaikka onnistais!? Olisihan tuo Huuto.net aikalailla täynnä vanhoja, ihanaakin ihanampia verhoja ja pussilakanoita, mutta kun oon niin pihi... halvalla osa lähtisi, mutta kun ne on ne postikulut!

08 huhtikuuta, 2008

Hihatin on valmis ja ihana!

Tänä aamuna valmistui hihattimeni, joka tuli aloitettua jo jokin aika sitten. Se on aika lailla sitä, mitä suunnittelinkin: muhkea, lämmin ja just sopiva. :)


Malli: Oma, silmukoita 30
Lanka: Novita Karuselli
Puikot ja koukku: 8mm
Muuta: Kaikki muu on neulottua, paitsi "pääntien" huolittelu, jonka tein virkkamalla kerroksen kiinteitä silmukoita. Keskellä 6s palmikko, jonka molemmilla puolilla 2s nurin. Niin, ja pyörönä on tehty, paitsi selkä osa.

Opettelin käyttämään kuvankäsittely ohjelmaa ja tuloksena tuommoinen kuva kollaasi... Ensimmäinen ja isoin kuva on väreiltään lähimpänä todellisuutta.

03 huhtikuuta, 2008

Vanhaan laukkuun vuori

Tein tämän laukun virkaten jo viime kesänä ja silloin se jäi vuorittamatta. En myöskään koko kesänä laukkua käyttänyt, koska vuoritus jäi tekemättä. Eihän siellä mikään sisällä pysynyt! Paitsi rahapussi... mutta kaikki pienempi tavara meinasi tippua kyydistä. Nyt sitten otin itseäni niskasta kiinni, sillä haluan tämän laukun käyttöön.

Laukku sai uuden vuorin vanhan mekon yläosasta (alaosasta tulee vielä jotain muuta... kunhan osaan päättää, että mitä). Olen oikein tyytyväinen siihen, miten sain vuorin ommeltua laukkuun kiinni. :)



Tässä vielä kuva sivulta, miltä laukku näyttää. Ei pääse valo läpi, eikä avaimet yms sujahda ulos laukusta!



Tänään valmistui myös tytölle kesätoppi omani kankaan jämistä. Siitä(kään) ei nyt kuvaa, sillä epäilen sen olevan aivan liian leveä meidän hoikalle tytölle. Se siis jää vielä odottamaan tytön (joka on edelleen reissussa) sovitusta ja mahdollisia kavennus toimenpiteitä.