28 joulukuuta, 2009

Meidän perheen joululahja

Kävimme perjantaina 18. päivä joulukuuta hakemassa tämän joulun parhaimman lahjamme, Hemmon. Hemmon äiti oli löydetty ja huostaanotettu tiineenä löytöeläinkotiin, jossa Hemmo oli elänyt syntymästään siihen saakka kunnes me sen haimme meille.



Hemmo on ollut meille pienoinen lottovoitto, sillä emme koskaan olisi uskaltaneet edes unelmoida näin ihanasta kissan pennusta.



Hemmoa on leikkittänyt koko perhe vuoron perään, mutta minä taidan olla ainoa jonka sylissä Hemmo on uskaltautunut nukkumaan.



Hemmo on erittäin sosiaalinen ja ihmisrakas kissa. Välillä ehkä hieman liikaakin, sillä nyt kun vietän aikaa täällä Hemmon kanssa kahdestaan niin ei oikeastaan kulu hetkeäkään ettei Hemmo pyörisi jaloissa. :)



Osaa hän kuitenkin yksinkin olla ja yöt nukkuukin makuuhuoneemme ulkopuolella.



Erittäin leikkisäkin hän on, kuten kissanpennun kuulukin olla. Ja kuten kuvistakin voi huomata. :)

03 joulukuuta, 2009

The Wellesley Scarf

Tämä on ollut valmiina jo jonkin aikaa, vaan kuvan ottaminen kesti. Eipä kyllä, huivin valmistuminenkin oli melkoinen prosessi... aloitin tämän jo viime talvena. Tänään oli niin kaunis ja aurinkoinen ilma, joten oli pakko lähteä huivi kaulassa ja kamera kädessä pihalle.

Ensimmäisestä kuvasta tuli melkoisen tumma, mutta muuten hyvin onnistunut.



Vasta kotona kuvat koneelle ladattuani huomasin kuinka maastonvärinen tämä huivi on näillä keleillä! :) Ja tässä toisessa kuvassa huivin väri on melkoisen oikea jopa.



Malli: The Wellesley Scarf (Ravelry-linkki tässä)
Lanka: Sirdar Peru
Puikot: 6mm

Halusin huiville mahdollisimman yksinkertaisen mallin, mutta kuitenkin näyttävän, sillä langan värikirjo on sellainen ettei sieltä mikään kuvio kunnolla erottuisi. Ravelryssä selailtuani törmäsin ko. malliin ja mietin sitten vain itsekseni miksen moista keksinyt itse. :) Mutta aina ei omat aivot osaa toimia ja tarvitaan vähän ulkopuolisten apua.
Huivista tuli kolme kerää neulottuani noin 1,5 metriä pitkä. Kuvissa se on kietaistu niin, että edessä sitä kiinni pitää pieni kukkanen. Kukka peräisin Pikku Putiikit liikkeestä (Mailikin tuotantoa).
Tämän langan sain muuten viime keväiseltä Snyyltäni Irinalta. Itse en välttämättä olisi näin vaaleaa lankaa varta vasten itselleni ostanut, mutta tämähän on mitä mainioin! :) Tuo mukavasti kontrastia muuten melkoisen tummaan vaatetukseeni.
Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka huivista lähteekin vaaleita "karvoja" mustaan villakangastakkiini melkoisen hyvällä tahdilla! :)

Muuten neulomiset on edelleen hieman pannassa, sillä olen saanut itseni aivan totaalisen jumiin niska-hartia seudultani. Se harmittaa todella paljon, sillä joulu on jo ihan ovella ja lahjoja olisi voinut nyt työttömänä ollessaan neuloa vaikka millä mitalla! Viimeksi kun neuloin pojalle villasukkaa reilu viikko sitten, sain itselleni järkyttävät päänsäryt neljäksi vuorokaudeksi... :/ Toivossa on hyvä elää, että tämäkin jumitus joskus hellittää.

06 marraskuuta, 2009

Metallimiehen mustat lapaset

Toiveesta miehelle mustat peruslapaset. Valmistuivat nopsaan, kun taas vaan sai itseään niskasta kiinni! :)



Malli: Peruslapanen kiilapeukulla ja sädekavennuksella
Lanka: 7Veikka
Puikot: 3½mm
Muuta: Oli kuulemma tyhmää pitää käsiä tollee ilmassa kuvaamisen ajan. :)

Opiskelut on ihan loppusuoralla. Aiemmin tällä viikolla oli arviointi ja siitä pääsin läpi. Joten kunhan virallinen todistus tulee, niin sitten oon ihan virallisesti myyjä. :) Mutta nyt ei tarvii enää stressata kouluasioiden kanssa, joten voin alkaa taas enemmän keskittymään neulomiseen. Toivossa on hyvä elää, eikös? :)

Ihanan lumisia kelejä kaikille! Täällä on hiljaksiin sadellu lunta viimeset pari päivää jo ja kuvastakin sen näkee. Ihanan valoisaa tuli kun lumi satoi maahan.

29 syyskuuta, 2009

Tytön myssy

Tänään sain vihdosta kuvattua myssyn jonka tein tytölle jo jokin aika sitten. Ensin tyttö ei suostunut pitämään myssyä, sitten tyttö sairastui vesirokkoon ja sitten tyttö oli muuten vaan kiukkuinen eikä suostunut kuvattavaksi. :D Mutta tänään tosiaan saatiin edes parvekkeella kuvattua, vaikka ajatuksena oli alunperin mennä johonkin jossa olisi saanut kivan syksyisen taustan jne... aina ei voi voittaa. Ainakaan lasten kanssa!



Malli: Oma, jotain osviittaa otettu Mario-myssystä (todella vähän...)
Lanka: Tuntematon akryylisen oloinen
Puikot: Muistaakseni 3mm
Muuta: Kaikki pitäisi päivittää blogiin heti, eikä vasta viikkojen jälkeen että oikeasti muistaisi jotain!



Tässä kuva vielä päälakikavennuksista.

Ja kyllähän tämä on alkukankeuksien jälkeen päässyt päivittäiseen käyttöön varsinkin nyt kun on ilmat viilentyneet. :)

17 syyskuuta, 2009

Kotona

Tällä viikolla taas Runotorstaissa mukana. En tiedä meneekö tämä nyt ollenkaan sinne päin mihin piti, mutta haasteena olleesta tekstinpätkästä ("Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.") tämä lähti kuitenkin.


Täällä kotona
mietin tuntojani
tosia ja valheellisia.

Mistä ne ovat tulleet
mihin ne ovat menossa
onko niihin uskomista
luottamista?

Otan kiinni yhdestä
yritän pitää siitä kiinni
elää sen mukaan
perustaa uskoni sille.

Pystynkö elämään näin
eksymättä polulta
katoamatta metsään
unohtaa?

Täällä kotona
odotan huomista
parempaa elämää.

14 syyskuuta, 2009

Runotorstai

Tänään oli kaverin kanssa puhetta kirjoittamisesta ja mulla tuli mieleen, että pitäis pitkästä aikaa osallistua Runotorstaihin (viimeksi osallistunut edellisen blogin aikoina). Nopeasti tuli kasaan runo johon sai käyttää vain kymmenen sanaa.

Sattuu,
vääntää sisällä
tuntuu veitseltä
terävältä sydämessä
aiheuttaa surua
pohjatonta.

09 syyskuuta, 2009

Tytön takki

Tänään tuli ommeltua tytön takki valmiiksi. Ei siinä montaa päivää kestänyt kun vaan malttoi tehdä. :)
Kankaiksi valikoitui pehmeää ja pienivakoista vakosamettia päälikankaaksi ja sisältä löytyy vanhaa pöytäliinaa. Harmittaa, etten hoksannut vuorta erikseen kuvata, mutta sitten uudemman kerran kun mallikin suostuu kuvattavaksi takki päällä.

Tässä takki edestä:



Ja tässä takaa:



Kaavat on otettu SK 6-7/2007 ja malli on nro 20. Minä vaan vaihdoin napit vetoketjuun ja muutenkin hieman yksinkertaistin takkia. Napit jäi ihan vaan sen takia, ettei rakas ompelukoneeni enää suoriudu napinläpien tekemisestä kunnialla. Ja siksi kun yksinkertaisesti vaan vihaan napinläpien tekemistä! :) Vetoketjutkin on painajaismaisia, mutta ne menee kuitenkin paremmin kun ne napit...

Niin ja alkuperäisessä mallissa ei ollut huppua. Tein hupun silmämääräisesti ottaen mallia muutamaa kokonumeroa pienemmän hupparin hupun kaavasta ja hyvä tuli. :)

02 syyskuuta, 2009

Sukkaa pukkaa

Taas ollaan kartalla takasin ja neulomis innostus alkaa saada ylivaltaa. :) Ensimmäisenä valmistuivat sukat rakkaalle.



Malli: Oma perussukka, sopiva 43 koon jalkaan
Lanka: 7 Veljestä Polkka
Puikot: 3½mm

Toiveesta syntyivät perussukat varrettomana joka päiväiseen käyttöön. Neulominen oli pitkästä aikaa helppoa ja nopeaa. Ja ennen kaikkea mieluista! :)
Heti lähti myös uusi neule puikoille, nimittäin tytölle syysmyssy. Aamuisin on jo kylmää, joten ohut myssy tulisi tarpeeseen. Sen jälkeen pitäisi alkaa kaavailemaan lapsille uusia villasukkia syksyä ja talvea varten. Tilauksessa olisi myös lapaset kokoa mies. :) Itsellekkin pitäisi jotain alkaa tekemään, jos ei muuta niin tehdä pari korissa keskeneräisenä lojuvaa huivia ja yhdet sukat valmiiksi. Niin ja hakusessa on myös kangas tytön syystakkiin. Ajattelin ensin tehdä omista varastoista löytyvistä kankaista, mutta kun sieltä ei löytynytkään kovin vahvoja kankaita, niin luovuin ajatuksesta. Teemme siis tytön kanssa retken paikalliseen kangaskauppaan viimeistään viikonloppuna ja ostamme takin verran samettikangasta tai muuta mihin molemmat miellymme. :)
Että näin. Tästä on taas toivottavasti hyvä jatkaa. Kunhan vaan innostus jaksaisi pysyä ja paikatkin kestäisin yhtäkkiä alkaneen neulomisen.

19 heinäkuuta, 2009

Kyllä

Täällä ollaan vielä elossakin! :) Ja ihan jopa käsitöiden saralla on valmistunut jotain. Muuten en varmaan mitään bloggaisikaan. :P

Eli uutta ja valmista on kauluri. Kyllä, kauluri keskellä kesän helteitä. Tälle oli kuitenkin "tilaus" synttärilahjaksi ja niin minä sen tein. Lopulta neljässä päivässä, joka on mulle tällä hetkellä melkoinen tahti. Mitään kun ei ole tosiaan syntynyt neuloen pitkään aikaan.




Malli: Ambitus-kauluri
Lanka: Klassik mit Teflon
Puikot: 3,5mm
Muuta: Tein yksinkertaisen yläosan ja reunusta on vain vähäisesti. Käyttäjän toiveesta. Niin ja 1o, 1n neuloksessa kaikki oikeat silmukat on tehty kiertäen.

Tämä oli oikein mukava työ ja nyt syyhyäisi ottaa työn alle jotain muutakin. :) Saan nyt kuitenkin nähdä miten tässä opiskelujen ja työharjoittelun lomassa mitään ehtii. Aika näyttää.

26 toukokuuta, 2009

Sny paljastus

Edit 28.5. Kuva lisätty

Sain tänään viimeisen Sny paketin, joka oli kertakaikkisen ihana! Sieltä löytyi Ilun värjäämästä langasta (Ystävänlaulu) itse suunniteltu ja neulottu kolmiohuivi, patalappu sekä kortti.



Olin aivan mykistynyt kun paketin sain auki. Huokailin vain ja levittelin huivia eri suuntiin. :) Jotta kiitoksia kovasti, huivi on erittäin mieluinen! Ja ketäkö kiitän? No, Irinaa minä kiitän joka kirjoittelee blogissa nimeltänsä 'Yksi kaikkien ja kaikki yhden langoissa'.

Samaan syssyyn pahoittelen järkyttävää blogihiljaisuuttani, joka koskee sekä oman blogin pitoa että toisten seuraamista... kaikki on jäänyt opiskelujen viedessä suurimman osan ajasta. Ei vain jaksa sitten enää keskittyä neulomisiin tai muihin. Jotain pientä kyllä tapahtuu joskus, mutta tosiaankin vain pientä... eikä mikään valmistu. :( Mutta toivossa on hyvä elää, että tämä käsityö elämäkin tästä taas alkaa piristymään. Eiks vaan? :)

14 huhtikuuta, 2009

Huhtikuun paketti

Täällä jatketaan samalla hiljaisella menolla kuin aiemminkin. Hiljaisempaa ehkä vielä luvassa. Olen nimittäin päässyt opiskelemaan ja sen merkeissä menee nyt hyvin kaikki aika.

Torstaina kotiin päästessä oli eteisen lattialla lappu odottamassa, että olisi paketti postissa odottamassa, kun ei ollut luukusta mahtunut. Ajattelin heti, että nyt on Sny asialla ja harmitti niin vietävästi kun ei enää päässyt sitä hakemaan! Tänään hainkin sen sitten jo heti aamulla. :)
Paketti oli mukavan pääsiäisaiheinen ja sisälsi kolme kerää Novitan Cotton luxusta, puisia kana-hahmoja, kortin, lapsille suklaata ja koko paketti oli kääräisty kivasti paperiin ja päällä narussa oli pieni sydän nappi.



Kiitos Sinulle Sny! Sait päiväni alkamaan tänään todella mukavasti! :)

29 maaliskuuta, 2009

Sukkaset

Edittiä lopussa...

Päässyt taas aika vierähtämään. Oon viettänyt opiskelijan elämää tässä jonkin aikaa, joten neulomiset (ja kaikki muukin) on jäänyt vähemmälle. Hitaasti jotain etenee aina sillon tällön joten ehkä jotain muutakin lähi aikoina.

Muistin kuitenkin nämä jo aikoja sitten valmistuneet sukat, jotka on unohtunu ihan kokonaan blogata.



Malli: Omasta päästä
Lanka: 7 Veljestä jättiraita
Puikot: 3 ½mm
Muuta: Kärkikavennukset tuli sitä mukaa kun sukkaa neuloin. Tuli aika mielenkiintoiset, mutta kun halusin palmikoiden "jatkuvan" ihan loppuun saakka.



Tässä lähikuvaa kavennuksista, joista suurin osa on jalkapohjan puolella. Päälipuolella suurin osa kavennuksista taas tapahtui viimeisen palmikon yhteydessä.



Kukka kysyi olenko tehnyt nämä kahdesta kerästä raitojen paikoilleen saamiseksi. No, en ole. Kerin vain välillä "raitoja pois" ja aloitin toisen sukan samalla värillä. Lanka riitti hienosti ja jäi vielä paljon yli. Kuvista ei oikein näy kuinka pitkästi vartta on, mutta sitä on viiden raidan verran.
Ja Tanjalle vastaukseksi, että kaapistani löytyy tällä hetkellä tasan kymmenen paria villasukkia. Kävin oikein laskemassa! :D Näitä viimeisimpiä en laskenut mukaan, sillä en näitä omaan käyttöön ota, vaan menevät odottamaan "lahjalaatikkoon" tulevaa omistajaansa.

13 maaliskuuta, 2009

Hiljaista on ollut

Mutta tänään saapui paketti Snyyltä! Oikeastaan se olisi ollut perillä jo eilen, mutta koska ketään ei ollut kotona, niin isokokoinen kirje oli saatavilla sitten postista. Ja pääsin hakemaan sitä vasta tänään. Töissä sitten malttamattomana revin paketin rikki (kun ei ne teipit lähteneet suosiolla... seliseli). :)



Sieltä paljastui ihanan sävyistä Teeteen Kamenaa (kuva ei tee oikeutta värille, on todellisuudessa paljon kirkkaampaa...), kerroslaskurit (nää on ollu hankittavien listalla jo kauan, eli tosi tarpeeseen!), hauskoja pyykkipoikia (pääsevät varmaan lastenhuoneeseen pitelemään lasten piirrustuksia), koottava lahjarasia, jogurttirusinoita (juu, pussi on jo auki...) ja kortti.

Kiitos oikein paljon Sny! Paketti oli ihana. :) Kamenasta mitä todennäköisimmin syntyy sitten joskus pieni kolmiohuivi. Luulisin näin.

07 maaliskuuta, 2009

Katsaus tämän hetken tilanteeseen

Minut valtasi virkkaus into. Ja nimen omaan jämälankojen virkkaus... ja mitä niistä tänään sain aikaan, näkyy jo kuvassa. Näistä tulee joskus peitto, mielellään parikin, ellei jopa kolme. Pienien lasku tehtävien jälkeen olen kuitenkin tyytyväinen, jos saan joskus edes yhden peiton tehtyä! Paino sanalla joskus. :) En halunnut perinteisiä isoäidin neliöitä, joten mallia hetken etsittyäni eksyin Jämäblogiin ja sieltä löytyi Kuusikulmainen pala (josta minä jätin viimeisen kerroksen pois). Helppo ja mukava vaihtoehto isoäidin neliölle.



Kuvassa ylhäällä näkyy sukantekele, joka vilahti jo aiemmin sukkablokkereita esitellessä. Sukka pääsi välillä jo paljon pidemmällekkin. Siellä oli kuitenkin virhe, jota en voinut sietää... joten purku kantapäähän saakka kävi toteen. Nyt pitäisi jaksaa yrittää uudelleen.

Ja mitäs sitten onkaan tuo iso möykky kuvan oikeassa laidassa?? No, siellähän on ahkerasti neulottuna jo yli puolet Snyyltä saaduista langoista. Moni osaa varmasti arvata mitä tuleman pitää, mutta itse suostun kertomaan vasta kun se on valmis. :) Tuo on mukavaa telkkuneulomista, joka olisi vielä mukavampaa jos omistaisin muutkin kuin muoviset 6mm puikot. Mutta oikeasti, kuinka usein 6 millisiä puikkoja tarvitsee? En muista, koska viimeksi olen noita käyttäny...

Tämmöstä tällä kertaa. Mieli tekisi aloittaa muutakin uutta, mutta jospa saisin pidettyä keskeneräiset oikeasti näin pienessä määrässä? Aina sopii toivoa.

01 maaliskuuta, 2009

Vihdosta viimein kuvia

Ja nimen omaan valmiista töistä!
Siis ne mitä väkersin, mutten voinut näyttää... lahjoja, jotka kaikki saavuttivat saajansa eilen.

Ensinnä siskon pojalle mennyt kortti...



Ja sukat, pojan itse valitsemasta langasta.



Malli: Perussukka (koko n.38), peruskantapäällä ja sädekavennuksella
Lanka: Novita 7Veljestä Polkka
Puikot: 3½mm

Sitten siskon tytölle kortti...



Ja pipo. Tämän suhteen oli vain toive, että mustaa, joten mustaa tuli. Ja olipa sitten muuten vaikeaa kuvata. Vielä omassa päässä. Mutta jospa siitä saisi selvää.



Malli: Caramel Cable Hat
Lanka: Hjertegarn Palino
Puikot: 3mm

Ja vielä korttia siskolle itselleen...



Ja Kerttuset. :)



Malli: Kerttu-sukat
Lanka: 7Veljestä
Puikot: 3½mm
Muuta: Kertakaikkisen ihana ja nopea malli tehdä!

Lopuksi vielä lahja, jonka minä sain siskolta. Noin niinku myöhästyneenä synttärilahjana. Se on vaaleanpunainen ja se on ihana! :) Nyt saan pikku sakset ja muut kätevästi samaan paikkaan talteen ja samalla pois lasten ulottuvilta.

22 helmikuuta, 2009

DIY sukkablokkerit

Mulla on kauan tehny mieli saada omat sukkablokkerit. Vaan kun ovat mun makuuni hieman hintavia, niin päätin tehdä itse. Mallia otin Maryannilta.



Ja niistähän tuli hienot!

Minä tein asiasta vielä helpompaa ja piirsin mallin suoraan vanhasta hyvästä sukasta tuohon muoviseen tablettiin ja leikkelin irti. En kehdannut sitä vanhaa hyvää sukkaa (joka on aika järkyssä kunnossa) tähän malliksi laittaa, joten sinne pääsi uusin puikoille päässyt neulomus. Lankana Mokkasukkaa (väri Fasaani), jonka sain aarrevaihdossa viime vuoden puolella. Parempaa kuvaa sukista sitten kun ovat joskus valmiina. :)

Blokkereista vielä... noita samaisia tabletteja on meillä vielä lisääkin, joten ajattelin tehdä vielä pidempi vartisetkin näiden kaveriksi. Noista jäi melko lyhyet, kun väkisin yritin yhdestä tabletista saada kaksi blokkeria. :)

Kyllä nämä asiansa ajavat, kunnes saan/ostan joskus ihan kunnolliset.

Mukavaa Laskiassunnuntaita kaikille!

Meillä lapset leipoivat aamulla laskiaispullia. No okei, mä tein suurimman osan ja lapset pyörittelivät pullat ja tyttö ripotteli sokereita päälle. :) Minä itse lykkäsin muutamiin myös mantelirouhetta päälle.
Tässä valmiiksi päässyt (hieman liiankin hyvin paistunut) laskiaspulla, joka pitää sisällään vadelmahilloa ja kermaa. NAM! :)

20 helmikuuta, 2009

Taas retro verho löytö

Tänään tuli ihan pikaisesti käytyä kirpparilla. Ja onni potki mua jälleen! Ihanat verhot lähti mukaan muutamalla eurolla.



Ajattelin näitä heti meidän keittiöön. Pikainen mittailu kuitenkin osoitti yläkapan olevan liian lyhyt... mutta pitää miettiä. Leveyttä näistä riittäisi melkein kahteen meidän keittiön levyiseen ikkunaan!

18 helmikuuta, 2009

Kirpparilla

Poikkesin tänään sekä UFFin tasarahapäivillä, että ihan perus kirpparillakin. Ja tein ihania löytöjä. Joskus minuakin onnistaa... kun monesti tuntuu siltä että kaikki muut tekee löytöjä retrokankaiden suhteen, mutta minä en ikinä.

Kuvassa ylhäällä näkyvä ruskeapohjainen kangas on todellisuudessa melko pitkä verho ja sille on kaverikin. Ne UFFilta. Ala osassa kuvaa näkyy kaksi taiteltua pöytäliinaa. Nämä loogisesti pyöreitä oikeasti. :) Verhot tulevat näkemään uuden elämän jonakin vaatteena/vaatteina, mutta pöytäliinoista en vielä tiedä. Toisaalta olisivat mukava piristys ruokapöytäänkin.



Käsityörintamalla salaisia juttuja valmistuu. :)

16 helmikuuta, 2009

Paketti, ihana paketti!

Tänään, tai siis itse asiassa ihan hetki sitten, tuli paketti Snyltä! Ja niin ihana. Katsokaa vaikka. :)



Siellä oli kolme kerää Sirdarin Peru lankaa (heti alkoi aivoissa raksuttaan, että mitä niistä valmistuu), 3,5mm sukkapuikot (näille on aina tarvetta), tummaa suklaata (maltoin sentään odottaa aukaisun kanssa niin kauan että sain kuvan otettua...), Pentikin huopaset lumikiteet (vai miksikä noita kutsuisi?), sekä suloinen kortti. Erikseen tuli vielä ystävänpäiväkortti, jonka laitoin myös kuvaan oikealle mukaan.
Eli kyllä miellyttää Sny, älä siitä huolehdi! :)

Tässä vielä lähikuvaa langasta, jossa on todella kauniit värit.

15 helmikuuta, 2009

Kun kerran kortteja alettiin tekemään

Niin vielä muutama lisää. :)







Pitkästä aikaa korttejakin

Eli nyt on nähtävillä täälläkin kortteja. Edelliset kortit mitä on tullut tehtyä, oli joulukortteja joten pikkasen ehti aikaa vierähtää korttien teossa. Työpöytäni oli aika täynnä tavaraa (lue: sekasorrossa) joulukortti hässäkän jäljiltä ja sitten siihen vain kasaantui tavaraa lisää ja lisää. Viikko sitten sain innostusta siivota pöytäni ja kas kummaa, nyt taas korttien tekokin kiinnostaa. :)
Löysin valmiiksi väritettyjä leimakuvia ja niistä sitten lähti syntymään pari korttia.





Innostuin myös leikkaamaan 3d kuvia, joskin innostus lopahti jo ensimmäisen kuvan jälkeen. Tämäkin kuva sentään kortiksi saakka päätyi.

14 helmikuuta, 2009

13 helmikuuta, 2009

Kissamaista menoa

Onpa näitä kuviakin näyttää joskus tässä blogissa.
Päiväkodissa oli tänään naamiaiset ystävänpäivän kunniaksi ja tyttö tahtoi olla kissa. Okei, mikäs siinä! :)

Korvat tein virkkaamalla kolmiot ja pujottamalla reunoihin metallilankaa. Pysyi hyvin kuosissaan ja oli helposti muotoiltavissa. Metallilangalla myöskin kiinnitin korvat hiuspantaan. Saa sitten poiskin nuo korvat kun kyllästyy.



Häntä sen sijaan on vain aina-oikein neuletta pitkä pötkö. Sitten vaan neulalla reiluin pistoin pitkältä sivultaan kiinni. Niin ja sitten vielä housuihin kiinni.



Malli: täysin omasta päästä
Puikot/koukku: 8mm
Lanka: Novita Teddy & Novita Tango

Onneksi oli jostain minullekkin eksynyt ruskeaa Tango lankaa. Minä kun satun ko. lankaa vihaamaan sydämeni pohjasta... älkää kysykö miksi. Yhdistettynä Teddyn kanssa oli valmis neulepinta takuulla karvaista! :)

Tyttö oli asuunsa erittäin tyytyväinen. Ja äiti myös.

12 helmikuuta, 2009

Lankaa. Taas.

Kävin eilen kirpputorilla. Meinasin jo, ettei tällä kertaa löydykkään yhtään mitään... kunnes viimeisillä pöydillä löysin vaikka mitä. Sitten pitikin jo alkaa miettimään, että mitä ihmettä näistä ostaisin. Nimittäin kurkistus lompakkoon osoitti sen, ettei käteistä ollut paljo mitään eikä mun kortit kelpaa kyseisellä kirpputorilla. Tässä kohtaa voisi miettiä, miksi sitten olin kirpputorille mennyt nostamatta automaatista lisää käteistä... mutta ei mietitä sitä nyt. Päädyin sitten ostamaan langat (pöytäliinan ja mekon sijasta). Kas kummaa! :)



Mutta eivätkö olekkin kauniin värisiä? Väri on luonnossa vielä syvempi ja kauniimpi kuin kuvassa. Nää oli kasvivärjättyjä villalankoja. Vyöteeseen oli kirjoitettu väri: samettijalka, pulkkosieni, krappi. Mulle nää ei sano oikeastaan mitään... mutta kaunis on väri saatu aikaiseksi! Vielä en tiedä mitä ihmettä näistä syntyy, mutta katsellaan. :)

Valmistakin täällä on syntynyt, mutta sattuneesta syystä en niitä voi esitellä. Synttärilahjoja saan näytille sitten kuun vaihteen jälkeen.

06 helmikuuta, 2009

Flunssassa taas

Tännekkin on taasen flunssa rantautunut. Pari päivää on mennyt lähinnä kotona haahuillessa monen vaatekerroksen peittämänä. Koko ajan paleltaa... on jääneet monet keskeneräiset neuleetkin ihan oman onnensa nojaan. Kaikki kököttävät vierekkäin odottaen, että joku jatkaisi neulomista eteenpäin. Jospa tämä tästä vähitellen. Särkylääkkeiden voimalla.

Kiitos kaikille synttärit muistaneille! Niin tämän blogin kautta kuin muutenkin. :)

03 helmikuuta, 2009

Synttärit minullakin

Pakko kai se on myöntää, että itsekkin synttäreitä viettelen. Huomenna itse asiassa vasta, mutta jo tänään putkahti postiluukusta paketti Snyyltä. :)



Kortti, pieni suloinen taulu ja samaan sävyyn sukat. Kiitoksia kovasti Sny! Innolla jään odottamaan, mitä siellä "väsäilet". :)

Lankaa, lankaa

Taas on käyty lankaostoksilla juu ja ostettujen lankojen määrä senkun kasvaa kasvamistaan. Onneksi en ole osallistunut Lankahamstereihin tms. :) Nämäkin pari kerää 7Veikkaa tosin kotiutuivat meille ihan vaan siitä syystä, että synttärilahjoja pitäisi tehdä. Ja niitähän olen sitten tehnytkin. Kädetkin jo ihan alkaa olemaan kipeät, kun olen niin paljon neulonut. Harvinaista tämäkin... yleensä kun ensimmäisenä on niska ihan jumissa. Oon kuitenkin saanut säännöllisellä jumppaamisella/venyttelyllä niskan pysymään suht kunnossa.

Että niin, ei mulla periaatteessa mitään asiaa ollu... :) jatketaan neulomista!

29 tammikuuta, 2009

Vaahtokarkkipipo

Tänään valmistui sitten toinen pipo ja tällä kertaa sopivan kokoinenkin sille jolle piti! :) Nimi oli mielessäni ensin Karkkipipo, mutta muotoutuisi sitten Vaahtokarkkipipoksi, sillä tuo on juuri vaahtokarkin vaaleanpunainen ja pintakin on niin vaahtokarkkimaista.
Nyt tuli hieman erilaista palmikoiden muodostusta. Sivulla (tai mihin sen sitten ikinä haluaakaan laittaa) on tosi iso palmikko. Muuten kaikki palmikot ovat pikkuisia.



Ehdittiin vielä kuvaamaankin päivänvalon aikaan, vaikka aika hämärää ulkona on keskellä päivääkin. On se taivas niin paksussa pilvessä...



Malli: Tällä kertaa ihan oma
Lanka: Sirdar Big Softie
Puikot: 8mm

Tähän ja siihen edelliseen pipoon sain kulutettua lähes tarkalleen kaksi kerää tuota Big Softie lankaa. Vain pikku pätkiä jäi päättelyiden jälkeen lankaa. Tämä on sitä tehokasta langankulutusta! :)

Seuraavaksi sitten jotain paljon ohuempaa lankaa puikoille. Olkoonkin niin että paksusta langasta paksuilla puikoilla saa todella nopeasti valmista, niin pidemmän päälle alkaa ahistaan. Tahtoo ohutta lankaa!!! :)

Huomasin myös, että olen koko tämän blogin lähes vuoden mittaisen historian aikana postaillut nyt tämän tammikuun aikana enemmän kuin koskaan. Olen myös neulonut todella paljon (omassa mittakaavassani) ja jatkoa senkun seuraa. Saa nähdä kuinka kauan tätä jatkuu...

Pipo

Tyttöhän se toivoi itselleen pipoa, vaan miten kävikään? Äiti sai pipon... kun ei osaa niin ei osaa ja tekee liian ison! Mulla on kyllä ollut suunnitelmissa tehdä joku palmikkopipo itsellekkin, mutta ei ihan tämän värisenä...



Ihan kiva tämä silti on. Ja onneksi mielenhäiriössäni ostin lankaa niin paljon, että saan vielä tytöllekkin pipon siitä! Tai sitten jossain alitajunnassani ymmärsin sen tosi asian, etten eka yrittämällä saa oikean kokoista tehtyä...



Malli: Laura- lettipipo (uskokaa tai älkää)
Lanka: Sirdar Big Softie
Puikot: 8mm
Muuta: Ei näin...

Mallia on siis seurattu noin viisi kerrosta ja sitten piti alkaa soveltamaan sen mukaan, mikä on langan paksuus. Ja sehän on hillittömän paksua!
Seuraavaksi puikoille siis samaa lankaa, mutta tällä kertaa aloitan reunuksesta ja etenen kohti päälakea. Jospa nyt sais sitten semmoisen joka pysyisi tytön päässä! Vähän erilainenkin pitää kuulemma tehdä, ettei äitillä oo sitten samanlainen pipo ku hänellä (ois kai se kamalaa!). ;)