28 elokuuta, 2008

Unikko nro2

Tytölle kun kaulurin tein, ajattelin tekeväni pojalle myös. No, koska poika malttamattomasti halusi omansa, niin valmista tuli melkoisen pian. :) Tämä oli kyllä hieman pienempi töisempikin, kun on lyhempi joka suhteessa.



Malli: Unikko Ulla 0/07
Lanka: Tuntemattomaksi jääneet puuvillalankojen jämät
Puikot: 3½mm
Muuta: Tässä on yksinkertainen kaulaosa, kun poika ei tykkää jos on kaulassa paksusti tavaraa. Ja tälläkin kertaa on lisäykset tehty sillä omalla tavalla, eli silmukoiden välistä nostettu lanka ja neulottu kiertäen oikein.



Tasapuolisuuden nimissä pojankin kaulurista kaksi kuvaa. :)

25 elokuuta, 2008

Unikko

Syksy tulee ihan väkisin, joten kaulurit alkaisi olemaan tarpeen. Mutta koska kaapista löytyy vain villaisia, on hyvä syy tehdä kauluri bambu langasta. :)
Ja sekin on yksi syy, että olen tehnyt jo pitkään huivia, joka täälläkin on heti alussa myttynä vilahtanut (JO silloin olin päättänyt saada huivin pian valmiiksi... koskahan se pian mahtaa olla?)... Se alkaa tympäsemään, kun valmista ei meinaa tulla sitten millään. Joten jotain nopeaa ja pientä on kiva tehdä välillä. Ja kun se vielä on hyödyllistä, niin aina parempi!

Tämä on siis tytölle ja mielessä on tehdä puuvillalangasta vielä pojalle... mutta sitä ei ole tosiaan edes aloitettu, joten siitä ei yhtään enempää!



Ohje: Unikko, Ulla 3/07
Lanka: Novita Bambu
Puikot: 3½mm
Muuta: Muuten on tehty just niin kuin ohjeessa, mutta lisäykset on tehty "omalla tavalla". Eli en tehnyt yhtä silmukkaa kahdesti vaan nostin vain langan silmukoiden välistä ja neuloin sen kiertäen oikein. Hyvin kävi näinkin ja oli mulle helpompi sekä nopeampi tapa.



Tässä vielä toinen kuva toisesta kulmasta. Tässä värikin on lähempänä totuutta.
Tyttökin tykkäsi, joten nappiin meni sekä äidin että tyttären mielestä! :)

14 elokuuta, 2008

Olen sanaton!

Voitin tässä taannoin Marjan blogin arvonnassa. Monien mutkien kautta sain pakettini ja kun sen tuossa äskettäin aukaisin, menin aivan sanattomaksi... siis ihanaa! Nyt mullakin on edes yhdet Knit Picksin puikot. :) Yhdet nallet lisää (näille on uskomattoman paljon muuten tarvetta), mulle jo toinen Chibi (voisiko NYT neulat pysyä tallessa?!) ja kaksi kiekkoa Evillan hahtuvaa aivan käsittämättömän ihanissa väreissä! Piti oikein vielä nuo värien nimet tarkastaa, ne oli Cafe Latte ja Kesäheinä. Nyt pitää vaan miettiä, että mitä näistä voisi tehdä... viimeksi olen hahtuvasta tehnyt pojalle villaisia vaippahousuja, mutta semmosille ei todellakaan enää tarvetta ole! Että mietintään menee ja ehdotuksia otetaan vastaan. :)



Kiitos vielä Marjalle oikein kovasti! :)