01 huhtikuuta, 2012

Sunnuntai täynnä menoa ja melskettä

Tänään tuli tehtyä kyllä niin paljon kaikkea, että ei vähään aikaan tarvitse moista päivää uusia. Monta asiaa jäi kuvaamattakin, mutta tässä pikainen katsaus päivään.

Aamulla piti tehdä vielä tytön kaverille 10v synttärilahja, jota kukaan ei (taaskaan) muistanut ostaa kaupasta. Mutta käsintehty on aina hienompi, eikös? Tästä tulikin ihan huippuhieno pöllö kukkaro.


Aamulla (tämäkin tosi ajoissa) askartelin tytön kanssa myös pajunoksat virpomista varten. Niistäkin tuli oikein hienoja.




Parvekkeella näitä kuvatessani kuulin surinaa ja bongasin kevään ekan kärpäsen.


Päivällä kävimme tytön synttäreillä ollessa koko muun perheen voimin Näsinpuistossa (Näsinlinnassakin piti käydä, mutta eihän sinne rattailla päässyt) ja Tallipihalla, johon ennätimme markkinoiden jo loppuessa. Mahtava ajoitus siis. Näimme kuitenkin Näsinneulan ja Näsijärven, jotta aika paljon Näsiä meille kuitenkin! ;)




Illalla muistettiin vielä paistaa keksit, joiden taikinan tein jääkaappiin kovettumaan jo päivällä monta, monta tuntia aiemmin. Resepti löytyi Kaakao kermavaahdolla- blogista ja nämä oli ainakin just uunista tulleina tosi hyviä.


Ja arvatkaapa vain, kenellä oli koko päivän mielessä ottaa April photo a day:n eka kuva, mutta ei kuitenkaan saanut sitä otettua... vaikka koko päivä tuli hääräiltyä kamera kädessä!

5 kommenttia:

  1. On kyllä ihana pöllö tuossa ekassa kuvassa :)

    VastaaPoista
  2. Suloinen pöllö! Ja kauniin värikkäitä oksia :-) Toivottavasti pikkuleivät maistuvat myös jäähtyneinä! :-D

    VastaaPoista
  3. Tiina R ja Mimosa: Pöllökukkaroita on tulossa ihan myyntiinkin saakka Jemman puolelle lähitulevaisuudessa. :)
    Mimosa: Keksit ovat maistuneet oikein hyvin!

    VastaaPoista
  4. Siis toi pöllökukkaro on aivan ihana!!! <333

    VastaaPoista
  5. Terhi: Kiva kun olet käynyt blogissani, en muista sua ennen "nähneeni". :) Pöllökukkarot ovat saaneet hurjasti suitsutusta ja toivottavasti nuo lukuisat keskeneräiset jo pian saataisiin kaikkien nähtäville ja myyntiin.

    VastaaPoista