26 kesäkuuta, 2008

Lomalle

Huomenna lähdetään loman viettoon ja tarkoituksena oli ottaa Paraphernaliat matkaneulomiseksi. Mutta koska kävi kuten kävi ne jäävät kotiin odottamaan, että palaan takaisin kotiin ja olen täynnä tarmoa (?) purkaakseni ja tehdäkseni uudelleen...

Eilen illalla ennen futis matsia katselin sukan malleja ympäri Ravelryä ja löytyihän sieltä montakin kivaa mallia. Mutta kun kaikki näyttäis paljon paremmilta yksivärisellä tai ainakin lähes yksivärisellä langalla neulottuna. Yllätys, yllätys, mulla ei ole mitään Nallea ohuempaa sukkalankaa yksivärisenä varastossa eikä tähän hätään nyt lankakauppaankaan ehdi. Koska kuitenkin kirjavaa sekä raidoittuvaa lankaa omista varastoista löytyy neulottavaksi, päätin ottaa esille Austermann Steppiä kerän verran ja mietiskelin sitten siihen sopivaa ohjetta. Kas kummaa, mielestäni sopivaa ei kuitenkaan löytynyt! Tämä lähti siis ihan omasta päästä liikenteeseen ja näyttää mielestäni mukavalta. Vai mitä?



Pääsin jo pitkästi alkuun, kun halusin tehdä heti eilen "vähän" alkua. Onhan tossa jo puoli vartta valmiina (kuvassa ei näy kuin osa valmistuneesta). Pariin kertaan piti purkaa, kun futiksen seuraamisessa oli vähän liikaa jännitystä! Ja useampaankin otteeseen piti vain jäädä katselemaan neulomus kädessä! :)

Katsotaan nyt, jos nämä saisi vaikka reissun aikana tehtyä valmiiksi. On ainakin todella mukavaa neulottavaa tuo lanka (ensimmäistä kertaa mulla neulottavana) ja ihanan sileän ja pehmoisen tuntuista neulepintaa tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti