02 syyskuuta, 2009

Sukkaa pukkaa

Taas ollaan kartalla takasin ja neulomis innostus alkaa saada ylivaltaa. :) Ensimmäisenä valmistuivat sukat rakkaalle.



Malli: Oma perussukka, sopiva 43 koon jalkaan
Lanka: 7 Veljestä Polkka
Puikot: 3½mm

Toiveesta syntyivät perussukat varrettomana joka päiväiseen käyttöön. Neulominen oli pitkästä aikaa helppoa ja nopeaa. Ja ennen kaikkea mieluista! :)
Heti lähti myös uusi neule puikoille, nimittäin tytölle syysmyssy. Aamuisin on jo kylmää, joten ohut myssy tulisi tarpeeseen. Sen jälkeen pitäisi alkaa kaavailemaan lapsille uusia villasukkia syksyä ja talvea varten. Tilauksessa olisi myös lapaset kokoa mies. :) Itsellekkin pitäisi jotain alkaa tekemään, jos ei muuta niin tehdä pari korissa keskeneräisenä lojuvaa huivia ja yhdet sukat valmiiksi. Niin ja hakusessa on myös kangas tytön syystakkiin. Ajattelin ensin tehdä omista varastoista löytyvistä kankaista, mutta kun sieltä ei löytynytkään kovin vahvoja kankaita, niin luovuin ajatuksesta. Teemme siis tytön kanssa retken paikalliseen kangaskauppaan viimeistään viikonloppuna ja ostamme takin verran samettikangasta tai muuta mihin molemmat miellymme. :)
Että näin. Tästä on taas toivottavasti hyvä jatkaa. Kunhan vaan innostus jaksaisi pysyä ja paikatkin kestäisin yhtäkkiä alkaneen neulomisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti