Jonkin matkaa Hämeenkatua näkymä oli tämä. Siellä ei paljoa tehnyt mieli eteenpäin mennä rattaiden ja kahden (onneksi kuitenkin jo isomman ja ehkä järkevämmänkin) lapsen kanssa. Onneksi isä-mies lähti mukaan myös. Keskustorilla ollut vapputori oli vielä enemmän täynnä ihmisiä, eikä siellä paljoa kierrettykään. Summamutikassa tehtiin siellä mutka, törmäiltiin ihmisiin (ajettiin siis rattailla varpaille ja kantapäille) ja ostettiin lakua. Tottakai.
Isommat lapset saivat jo viikonloppuna omat vappupallonsa, mutta pitihän sitä pienimmänkin saada omansa vaikkei se siitä vielä mitään oikeastaan ymmärrä. Kotona nappasin siitä vielä kuvankin.
Angry Birds palloja havittelin, mutta ne olivat vissiin jo eilen myyty kaikki loppuun. Paavo Pesusieni kuitenkin sitten hyvänä kakkosena. :) Suolainen hinta (10€) oli torilla myydyissä tämän kokoluokan palloissa. Ensi vuonna taidetaan koko poppoolle ostaa marketista pallot. Isompien pallot kuitenkin maksoivat yhteensä vähemmän (HongKongista ostettuna) kuin tämä...
Niin ja 3/5 meidän perheestä korkkasi myös jäätelökauden. Eikös sekin ole vähän niinkuin pakko näin vappuna? :) Itse kieltäydyin moisesta, kun kädet oli muutenkin ihan jäässä. Ehkä sitten kun vähän vielä ilmat lämpiää.
Lisättäköön tähän vielä, että sen verran olen jäänyt koukkuun (surkeasta osallistumisestani huolimatta) kuvahaasteeseen jotta tässäkin kuussa olen mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti