02 helmikuuta, 2011

Hassut pikkuiset sukat

Neulomisinto on palannut jälleen! Hurraa sille! :)
Perjantaina se iski ja olisin halunnut alkaa tekemään huivia... no, lanka löytyi mutta puikot uupui. Soittelua äidille ja siskolle, jonka jälkeen jäin odottelemaan puikkoja saapuvaksi seuraavalla viikolla (saapuivat muuten tänään). Koska en voinut alkaa sitä huivia tekemään, sain päähäni että voisin aloittaa uusia sukkia ohjeista joita kopioin siskon uusista kirjoista jouluna. Kovan etsinnänkään jälkeen en onnistunut ohjeita löytämään. En vieläkään ymmärrä mihin hyvään talteen olen oikein ohjeet laittanut... johonkin erittäin hyvään ilmeisesti, kun niitä ei vieläkään ole löytynyt. Ohje jota kaipasin, tuli onneksi puikkojen mukana siskolta tänään.

Tuossa odotellessa kaipasin jotain pientä kivaa neulottavaa. Pientä selailua Ravelryssä ja lankavaraston penkomista... alulle lähti pikkuiset sukat vauvalle, jotka toivon mukaan sitten ensi syksynä tai talvena olisivat vauvalle sopivat. Hauskat näistä ainakin minun mielestä tuli!














Olen lukenut paljon juttuja siitä, kuinka hyvin nämä tällä ohjeella tehdyt sukat pysyvät potkivan vauvan jaloissa ja koska en ole vielä sellaisia sukkia nähnyt jotka oikeasti pysyisivät vauvalla, niin olihan nämä pakko tehdä! Aika näyttää sitten pysyvätkö vai eivät. :)


















Ohje: Vauvan sukka (Rav-linkki)
Lanka: OnLine Supersocke100
Puikot: 2½mm
Kulutus: 25g

Tästä langastahan olen joskus muinoin tehnyt itsellenikin sukat. Silloin värit menivät miten sattuu, mutta nyt värit käyttäytyivät kertakaikkisen kaunisti. Kun sukkia venyttää hieman, voi nähdä kuinka hienona spiraalina värit menevät pitkin sukkaa. Noista kuvista sitä nyt ei niin helposti näe, mutta kun ei oikein ollut ketään kenen jalkaan näitä venytellä malliksi. :)
Silti tämä lanka suorastaan aina "hyppää" mun silmille katsellessa tätä ja näitäkin sukkia neuloessani mietin kerran jos toisenkin, että miksi ihmeessä mun on joskus pitänyt tätä lankaa ostaa! Ja tottakai sitä vieläkin kerän loppu jäi... pitää nyt katsoa, mitä ihmettä siitä oikein keksisi.

Edit muutamaa tuntia myöhemmin...
Arvatkaapa vain löytyivätkö kaipaamani sukkaohjeet nyt? Ja vieläpä keittiöstä ja lehtihyllystä! Taisivat olla mulle liian korkeella, kun mies ne sieltä vahingossa sitten löysi... :)

2 kommenttia:

  1. Mun on kanssa pitänyt neuloa vauvalle noita sukkia jämälangoista, mutta arvaappa vaan onko se jäänyt. Mulla on nyt jääny joku raitasukkavaihe päälle enkä meinaa päästä siitä ohi :D .

    VastaaPoista